Mitä tapahtuu Suomen viskimarkkinoilla
Tilannekatsaus 03/18
Koostin viimeksi marraskuussa tilannetta Suomen viskimarkkinoilla ja taas olisi aika päivittää kuulumisia. Olemme saaneet taas pari uutta ilmoitusta viskin tislauksen aloittamisesta Pyynikin Käsityöläispanimolta ja Iso-Kallan Panimolta. Molemmilla on samassa yhteydessä osakeantia. Aika näyttää oliko lupaukset viskistä vain sijoittajien houkuttelua vai toteutuvatko oikeasti. Pyynikin suunnalta en saanut mitään vastauksia viskin valmistuksen aloittamisesta. Tornion Panimo / Sangen taas on aloittanut tislaustoimintansa rommilla ja kehittelee vasta viskin reseptiä.
Ja tässä tarkempaa katsausta jo viskiä tuottaviin tislaamoihimme:
Teerenpeli
Markkinoilla on tällä hetkellä neljä tuotetta: Kaski, Portti, Karhi ja 10-vuotias. Näitä myös rajoitetusti saatavilla Suomen ulkopuolella. Teerenpelin omissa baareissa myös muita tuotteita maisteltavana. Tuorein julkistus tulee pääsiäisenä 30.3. jolloin heidän Savu-viskinsä lanseerataan omissa ravintoissa ensimmäisenä. Savu jää pysyvään valikoimaan ja tulee kevään aikana laajemmin saataville. Esiversiota pääsimme maistamaan jo Uisgessa ja lopullinen viski onkin kehitetty Uisgen sekä Ambassadorien kommentien pohjalta. Teerenpelin vuosittainen tislausmäärä on vakiintumassa 100 000 litraan. Heiltä on myös tulossa uudet nettisivut, missä väkevät tuotteet ovat paremmin esillä uuden alkoholilain myötä. Suosittelen kesällä Suuret Oluet Pienet Panimot tapahtumissa ottamaan oluen sivuun jonkin Teerenpelin viskin.
Kyrö Distillery
Kyrö julkaisi Viking Linen Whiskyfairissa kolmannen viskinsä, joka oli pullona myynnissä ainoastaan siellä. Tipoittain eri tapahtumissa sitä on päässyt maistamaan myös Suomessa. Tällä hetkellä Kyrön viskien saatavuus lienee muutamissa baareissa Saksassa ja Briteissä. Huhtikuulle ja Suomalaisen viskin päivälle on tulossa jotain pullotetta, mutta kuulemme niistä myöhemmin. Lisäksi jo toista kertaa, eli voi sanoa että perinteisesti, Kyröfestien aikaan elokuussa on tulossa julkistus. Kyrö tähtää tänä vuonna 130 000 litran tislaamiseen ja on sitä kautta nousemassa Suomen suurimmaksi viskitislaamoksi. Valmiita viskipulloja tulee tämän vuoden aikana yhteensä 1000 kpl. Suosittelen tislaamoon tutustumista ja osallistumista Kyröfesteille.
Helsinki Distilling Company
Myös Helsingissä ollaan oltu aktiivisia syksyllä tapahtuneen ensimmäisen julkaisun jälkeen. Uisgen aikoihin julkaistu toinen ja kolmas erä meni osittain ravintoloille ja näillä hetkillä kolmatta erää (114 ploa) rye maltia (70% ruista ja 30% ohraa) voi ostaa TallinkSiljan laivoilta. Saksaan ja Belgiaan on mennyt myös pieni erä, joka on jo loppuunmyyty. Seuraava pieni erä on tulossa huhtikuussa ja Suomalaisen Viskin päivälle tiedossa jotain extraa. Isompi erä, josta riittänee myös Alkoon on suunnitelmissa ennen heinäkuuta. Vuosituotanto on tänä vuonna vähintään 30 000 litraa ja kasvaa seuraavina vuosina. Heitä pääsee moikkaamaan Helsinki Beer Festivalilla, suosittelen osallistumista ja maukkaiden oluiden maistelua!
Valamo
Aiemmista suunnitelmista poiketen 6-vuotiasta ei ole vielä tulossa. Joitain aiempia eriä voi olla joissain viskibaareissa vielä, mutta saatavuus on tällä hetkellä huono. Joku erä on tänä vuonna tulossa ja mahdollisesti pääsemme maistamaan sitä Suomalaisen Viskin Päivänä. Vuosituotanto on tänäkin vuonna 40 000 litraa. Paras paikka päästä maistamaan heidän viskiään on itse luostari ja tislaamo, loistava kesäkohde jonne suosittelen vierailua!
Ägräs Distillery
Ensimmäiset tisleet tehtiin viime vuonna ja niitä päästiin maistamaan Uisgessa. Ne antoivat paljon lupausta ja innolla odotamme vuotta 2020, kun mahdollisesti pääsemme maistamaan ensimmäisiä viskejä. Suosittelen kesällä vierailemaan kauniissa Fiskarsissa tislaamolla.
Panimoravintola Beerhunters
Uusi erä Old Buckia on julkaistu ja on saatavilla Beer Huntersissa. Työn alla on jakelu myös muihin ravintoloihin ja mahdollisesti pulloja tulee saataville Alkoon ja/tai matkustajamyyntiin. Päivitän tänne tarkempia speksejä kunhan saan niitä. Ainakin itse olen jo katsonut Porin bussien aikatauluja!