Fine Spirits Club by Dramdealers

Kuukausittainen juomahetki Roasbergissä

Helsingistä on puuttunut jatkuvaluontoinen klubimainen juomiin keskittyvä tapahtuma. Nyt maahantuoja Dramdealers yhdessä Roasberg ravintolan kanssa on luonut Fine Spirits Clubin, jossa on tarkoituksena kuukausittain maistella ainakin viskejä, ginejä ja rommeja vaihtuvin teemoin. 18.10. oli aloitusilta teemalla Viski ja tynnyrit. Maistelussa oli viisi eri viskiä Dramdealersin edustamien Hart Brothersin ja Hunter Laingin valikoimista.

Hieman kuuden jälkeen meitä oli mukava joukko maistelijoita paikalla. Roasbergin alakerran sivukonttori tila oli todella mainio tällaiseen tarkoitukseen ja sinne mahtuisikin vaivatta 30 hengen tasting. Tastingia oli tänään luotsaamassa taannoin Dramdealersin joukkoihin liittynyt Mika Peltoniemi. Meistä monet tuntevat Mikan Havenin huikean viskitarjoaman luojana ja ylläpitäjänä. Luvassa oli siis asiantuntevaa tarinointia.

Viidestä tarjolla olevasta viskistä odotin itse eniten Mortlachin 24-vuotiasta, jonka olin keväällä Uisgessa missannut. Säästelin sen maistamista Uisgen toiselle päivälle ja sitä ennen Pikkulintu oli ehtinyt käydä ostamassa kaikki jäljellä olleet pullot.

Poikkeuksellisesti aloitimme blendillä, joka tosin oli myös poikkeava blendi. Eli jopa 17-vuotias viski, jota oli ”viimeistelty” kuusi vuotta portviinitynnyrissä. Positiivinen tuttavuus ja mahtava avaus illalle. Tätä pitää maistaa toistekin! Single malttien puolelle meidät opasti neitsyt amerikkalaisessa tammessa kypsytetty Dailuainen 17-vuotias. Tämäkin yllätti minut ja maistui vallan mainiosti. Aiemmin olin maistellut Dailuaineelta ainoastaan Flora&Fauna sarjan hyvin erilaista sherryistä tislaamopullotetta. Molemmat hyviä viskejä omalla tavallaan.

Tästä siirryttiin bourbontynnyreiden tarjoamaan makumaailmaan Glenallachien 19-vuotiaan siivittämänä. Glenallachie julkaisi single cask valikoiman keväällä ja uuden corerangensa kesällä. Nämä eivät ole vielä omaan maisteluun ehtineet. Tislaamohan oli pitkään blendiveturina kunnes omistajuus siirtyi BenRiachin entiselle omistajalle Billy Walkerille. Parhaiten omaan mieleen uusista pullotteista on toistaiseksi jäänyt Kiviset&Soraset tyyppinen uusi fontti nimessä. Toivon että nämä tulevat yllättämään minut positiivisesti, kun ne eteeni jossain vaiheessa saan. Tämä nyt maisteltu oli vähän pliisu edellisen jälkeen.

Kuten useimmiten oli vielä ns. raskaammat eli tässä tapauksessa sherryisemmät viskit edessä. Tormoren 25-vuotiasta refill sherryä olin aiemminkin maistellut. Tämä on todella moniulotteinen viski ja vaatii ainakin omalla kohdalla juuri oikean päivän nauttimiselle. Monella sellainen sattuikin tuolle illalle ja se sai jokusen äänen illan parhaaksi viskiksi.

Viimeiseksi oli jätetty tuo alussa mainitsemani Mortlach, joka oli saanut ominaisuutensa ensimmäisen täytön sherrytynnyristä ja sen erottikin heti väristä. Jo tuoksusta tiesin, että tämä maistuu. Olen aina pitänyt Mortlachin lihaisasta ja persoonallisesta mausta. Todella hyvä viski ja suosittelenkin maistamaan tätä Roasbergissa tai Pikkulinnussa.

Tastingin jälkeen oli vuorossa vapaamuotoista keskustelua. Paikallae jäi todella hyvin porukkaa juttelemaan viskeistä ja maistelemaan muutamia Dramdealersin näytille tuomia viskejä ja ginejä. Itse maistelin mm. Old Malt Cask sarjasta sikäli poikkeuksellisen Braevalin 25-vuotiaan, että se ei ollut abv 50% kuten yleensä kaikki Old Malt Cask sarjan viskit ovat. Tässä on selkeästi ollut ahne tynnyri ja enkelit, kun eivät niin hirveästi makuakaan olleet jättäneet. Silti tasapainoinen viski, mutta olisi kaivannut jotain extraa tämän ikäisenä. Muutenkin tämä oli hyvä mahdollisuus saada Suomessa niin harvinaisia indypulloja maisteltavaksi.

Kokonaisuudessaan hyvä aloitus clubille ja todella mukava ilta. Seuraava on tulossa 22.11. teemalla Viski ja Alueet. Clubihan on kaikille avoin joten suosittelen ehdottomasti ensi kerralla mukaan tuloa!