Edellisestä vierailustani Helsinki Beer Festivaleille ehti mennä useampi vuosi. Tapahtuma juhli tänä vuonna 20 vuotista taivaltaan. Ihan ensimmäisissä en ollut mukana, mutta muistelen että 2000 tai 2001 olin jo ekaa kertaa nauttimassa tapahtuman huuruisesta ilmapiiristä. Edellisestä kerrasta oli jäänyt mieleen viskien vähyys, mutta ajattelin mennä nyt katsastamaan tuoreen tilanteen. Ja toki ikisuosikkini real alet houkuttelivat myös.

Viskejä oli edelleen suhteellisen vähän, mutta mahdollisesti juhlavuoden kunniaksi hyllyyn oli nostettu hieno kattaus vanhempia pulloja; tosin ei niinkään pitkään tynnyrissä olleita vaan kauan sitten pullotettuja. Suomalaisista tislaamoista ainoastaan Teerenpeli oli viskinsä tuonut esille. Vesi herahti kielelleni välittömästi ja aloin suunnittelemaan mitkä pulloista maistan. Viime aikoina olen jonkin verran vertaillut saman tislaamon vanhoja ja uusia pullotteita. Toukokuussa olen pitämässä tastingin, jossa on 12 kappaletta 12-vuotiaita viskejä pareittain, niin että toinen on nykypullote ja toinen viime vuosituhannelta. Todella mielenkiintoista tehdä vertailua oliko ennen kaikki paremmin.

Mutta ennen viskeihin siirtymistä halusin parit olutmaistiaiset ja nähdä muutakin tarjontaa. Real ale tiskillä positiivinen yllätys oli, että kaikki vaihtoehdot olivat kotimaisia. Maistoin ne kaikki läpi ja voisin ottaa toistekin, tosin ei ehkä oltu ihan vielä brittiläisellä tasolla. Kävin myös utelemassa Pyynikin tiskillä jäkälästoutin kera heidän viskiprojektistaan, josta ei ollut kerrottavaa. Gini ilmeisestikin vie resurssit toistaiseksi. Ägräs oli paikalla, mutta viskitisleet oli ”unohtuneet” kotiin ja tarjolla vain ”valmiita” tuotteita. Fiskarsin panimolla viereisessä pakettiautossa oli tosin mielenkiintoinen Bierbrand 2017 tarjolla, jota suosittelen viskinystäville.

Viimein banaani- ja ananaslambiccien jälkeen tunsin olevani valmis valloittamaan viskitiskin. Parin tunnin tuloksena kahdeksan maistettua viskiä. Kaikki etukäteen mielenkiintoisia ja sellaisia vanhoja pulloja mitä en ollut aiemmin maistanut. Eniten ehkä odotin kahta Imperialin vuoden 1990 tislettä, jotka oli viimeistelty calvados- ja konjakkitynnyreissä. Omaksi hämmästyksekseni suurin yllättäjä oli Auchentoshan 10yo. En heidän nykypullotteista ole löytänyt vielä mitään omaan makuuni sopivaa, mutta tämä maistui kyllä. Imperialit oli pieniä pettymyksiä. Oli ehkä laimennettu pilalle 40 alkoholiprosenttiin.

Kaiken kaikkiaan arvostan järjestäjien panostusta hieman erikoisempaan viskitarjontaan. Olisin mielelläni itse nähnyt myös laajemmalla skaalalla suomalaiset viskit esillä, sillä onhan tuo jälleen tapahtumana iso mahdollisuus tavoittaa potentiaalista asiakaskuntaa. Vaikka meillä ehkä on pienoinen Suomiviskibuumi päällä niin markkinointia ei voi unohtaa!