Viking Line Grace Whisky Fair 2019

Viskiristeilylle Turusta

Suomalainen viskinharrastaja on saanut haikeana viime vuodet seurata kuinka Cinderellan Tukholmasta lähtevät viskiristeilyt ovat saavuttaneet huippusuosion ja kohonneet yhdeksi Euroopan merkittävimmistä viskitapahtumista. Vanhemmat viskinharrastajat muistavat vielä ennen muinoin Suomestakin lähteneet viskiristeilyt. Nyt Viking Line on onnistuneesti tuonut viskiristeilyt takaisin Suomeen ja Suomen Turkuun. Laivaksi on valittu Grace, jossa muutenkin on loistava viskivalikoima perusristeilijälle. Lähdimme viiden […]

Skotlanti 2018 matkaraportti osa 2/3

Islay ja Jura

Ja eikun viskiä lasiin ja seuraavan raportin kimppuun! Edellisessä raportissa oltiin suuntaamassa Islayn lautalle. Lautan lisäksi saarelle pääsee myös lentokoneella, joka onkin kätevä esim. yksin liikkuessa tai suurella porukalla. Oman vuokra-auton kanssa lautta oli meille paras vaihtoehto. Hyvällä säällä parin tunnin matkalla näkee huikeita maisemia. Lautalla on myös ihan hyvä hetki pysähtyä ja syödä. Lautan […]

Paluu perusasioiden äärelle

Tasting

Odotin kovasti viime viikonloppua ja tastingia, jonka olin luvannut pitää hyvän ystäväni polttareissa. Koen useimmiten antoisimmaksi pitää tasting ihmisille joilla ei ole vielä luotua suhdetta viskiin, tai ihastuminen on hakusessa muiden juomien viidakossa. 13 hengen porukkaamme mahtui hyvä skaala suomalaista juomakulttuuria, johon pääsin ehkä hieman omalla innostuneisuudellani vaikuttamaan. Usein minulta myös kysellään ihan perusteista lähtevää […]