Brian Kinsmanin parhaat

Glenfiddichin tynnyrinäytteet

Näinä haastavina aikoina pienikin poikkeama arkeen tapahtumien muodossa on aina tervetullut lisä, koronaturvallisesti järjestettynä tietysti. Ja kun on kyse loistavasta tapahtumasta niin se antaa virtaa pitkäksi aikaa. Pääsin Beverage Partners Finlandin kutsumana kahdeksan muun viskin harrastajan kanssa nautiskelemaan once in a lifetime viskikattauksesta a la Glenfiddich. Tässä tapauksessa me suomalaisina viskinharrastajina pääsimme näyttämään myös pitkää nenää lahden toiselle puolelle. Illan tynnyrinäytteet piti nimittäin alunperin maistella Cinderellan viskiristeilyllä. Meidän onneksi risteily tämän vuoden alusta peruttiin, joten pulloille piti löytää hyvää käyttöä.

BPF:n Jyri Pylkkänen oli tapansa mukaisesti vetänyt vielä ässän hihasta ja hoitanut meille alkuun hienot ruokaviskiparitukset. Ravintola W30 oli pistänyt parastaan ja parittanut Glenfiddichin 12-vuotiaan possun, 15-vuotiaan blinin ja 18-vuotiaan tartarin kanssa. Erittäin onnistuneet makuyhdistelmät hyvien aloitusviskien kera saivat illan mahtavasti käyntiin.

Pääkattauksena meillä oli kuusi eri tynnyrinäytettä Glenfiddichin varastosta. Glenfiddichillä on pitkä historia erilaisissa tynnyriviimeistelyissä, mutta harvoin pääsee maistamaan erikoisemmissa tynnyreissä koko ikäänsä viettäneitä Glenfiddichejä. Nämä näytteet meille oli valinnut paljon mainetta alalla saanut Glenfiddichin Master Blender ja Malt Master Brian Kinsman itse. Yli 250 000 haistetun/maistetun tynnyrinäytteen kautta voimme luottaa, että laseihimme on päätynyt huippuviskiä.

  • Glenfiddich 15yo Bourbon Barrel abv 63,70%
  • Glenfiddich 10yo Virgin Oak abv 66,00%
  • Glenfiddich 10yo Quarter Barrel abv 58,60%
  • Glenfiddich 12yo Wine Cask abv 55,70%
  • Glenfiddich 15yo Sherry Hogshead abv 62,60%
  • Glenfiddich 17yo Port Pipe abv 59,90%

Tämän osion alkuun saimme mukaan virtuaalisesti Speysidelta Glenfiddichin Global Brand Ambassador Struan Grant Ralphin. Mahtava lisä iltaan ja loistava tarinankertoja. Hän myös päivitti meille lyhyesti tislaamon nykytilanteen. Nämä näytteet olivat hänelle erittäin tuttuja, joten saimme niistä hänen johdollaan vielä lisää irti.

Koko maistetun kokonaisuuden läpi mielestäni mahtavasti tuli esille makujen puhtaus. Osittain tämän tastingin idea oli antaa parempaa ymmärrystä mistä Glenfiddichin tynnyriviimeisteltyjen viskien erilaiset maut tulevat. Nämä toki ovat harrastajalle hyvinkin tuttuja makuja, mutta yhdistettynä Glenfiddichin tisleen sieluun, maailma oli taas jotain uutta ja mielenkiintoista. Oma ilta meni ilman muistiinpanoja ja viskeistä nauttiessa. Helppo kuitenkin kokonaisuudessaan todeta kolmen viimeisen olleen todella hyviä viskejä, ja toki niitä osasi etukäteenkin eniten odottaa. Oma voittaja oli viinitynnyrissä kypsynyt 12-vuotias. Makujen mahtava tanniinisuus sai aluksi kaikki veikkaamaan punaviinitynnyriä, mutta yllätykseksemme se oli vanha Chablis tynnyri. Sherrypommien ystävät taas olisivat rakastaneet 15-vuotiasta lajinsa huippua.

Glenfiddich yhtenä maailman suurimpana single malttien tuottajana on meille kaikille suomalaisille varmastikin hyvin tuttu viski, jo vuosikymmeniä jatkuneen hyvän saatavuudenkin vuoksi. En osannut etukäteen ajatella kuinka hienon uuden maailman nämä näytteet avaisivat minulle Glenfiddichistä. Voin varmaan puhua kaikkien tilaisuudessa olleiden äänellä, että näitä olisi kiva oikeasti päästä ostamaankin. Ymmärrettävää tietysti on, että näin ison tislaamon osalta pullojen saatavuus ja yhden tynnyrin tuottamat pullot olisivat varmaankin lähes täysin yksittäisen kuluttajan ulottumattomissa. Mutta toki meillä on esimerkkejä laajoista single cask valikoimista muiltakin isoilta tuottajilta. Upea ilta näin epätavallisen ajan valonpilkkeenä! Kiitos Jyri Pylkkänen ja Beverage Partners Finland!

Iso kiitos kuvista Hencca Ojamo / Whisky Photo

Leave a Reply

You must be logged in to post a comment.