Uisge 2020 jälkilöylyt

Vuoden paras viskitapahtuma Suomessa
Rankka, mutta antoisa Uisge viikonloppu vaati parin päivän sulattelun blogia varten. Vielä maanantai aamunakin hampaita harjatessa suussa oli pieni maltainen maku. Päällimmäinen fiilis oli ajatus oikein onnistuneesta tapahtumasta, mutta viilattavaa ja kehitettävää edelleen on. Viskisieppo on nostanut omassa blogissaan näitä hyvin esille. Etenkin tapahtumaa ennen asioita voisi tehdä paremmin. Tuntematta kuitenkaan käytäntöjä tai ymmärtämättä tapahtuman […]

Uisge 2020 ennakko

Mitä, Missä ja Milloin?
Tänä talvena olen odottanut kahta asiaa paljon, lunta ja Uisgea. Viime talvena molemmat saimme Helsinkiin samoihin aikoihin. Tänä vuonna Uisge tulee ensin, ja tuleekin entistä mahtavampana. 10. juhlavuosi tuo n. 500 viskiä maisteltavaksi! Näyttää myös siltä, että moni maahantuoja on panostanut juhlavuoteen oman tarjoamansa osalta, ja tastingitkin ovat pääsääntöisesti timantinkovia ulkomaisine vieraineen. Ihan ensimmäiseksi tänäkin […]

Uisge 2019: Ennakko

Mitä, missä ja milloin
Lumi on vallannut Helsingin maat ja mannut, mutta lumesta on hyvä pitää taukoa tulevana viikonloppuna suuntaamalla Viskin valtakuntaan eli suurimpaan suomalaiseen viskitapahtumaan Uisgeen! Jos olet missannut kaikki ennakkotiedot niin kannattaa tässä vaiheessa suunnata kollegani Viskisiepon Uisge sivulle, missä on koottuna perusasiat tapahtumasta. Tänä vuonna olemme saaneet hyvissä ajoin tietoa tapahtuman tastingeista, mikä lienee vaikuttanut siihen […]

Update on Finnish Whisky Markets

03/2018
I wrote an update of Finnish Whisky Markets last time on November and it’s time to refresh the situation. There has been couple new announcements of starting a whisky distilling, Pyynikin Käsityöläispanimo and Iso-Kallan Panimo. Both are breweries that had made beer already some time. Now they try to finance their growth with stock offerings. […]

Mitä tapahtuu Suomen viskimarkkinoilla

Tilannekatsaus 03/18
Koostin viimeksi marraskuussa tilannetta Suomen viskimarkkinoilla ja taas olisi aika päivittää kuulumisia. Olemme saaneet taas pari uutta ilmoitusta viskin tislauksen aloittamisesta Pyynikin Käsityöläispanimolta ja Iso-Kallan Panimolta. Molemmilla on samassa yhteydessä osakeantia. Aika näyttää oliko lupaukset viskistä vain sijoittajien houkuttelua vai toteutuvatko oikeasti. Pyynikin suunnalta en saanut mitään vastauksia viskin valmistuksen aloittamisesta. Tornion Panimo / Sangen […]

Getting your own whisky cask from Finland

Land of thousand lakes has more than thousand whisky casks
There are at least five distilleries that produce whisky continuously in Finland. Many distilleries means many options to get your own cask from Finland. It’s also a traditional way to finance future of young distillery. Nice example of this is Swedish distillery Mackmyra. Best choices in Finland are available from Helsinki Distilling Company and Teerenpeli […]

Blind tasting: Kyrö Distillery Company Suomi 100 rye whisky vs. Helsinki Distilling Company batch 1 rye whiskey

There was lovely scent of rye in the air
We had superb week for finnish whisky lovers in November. Two new 3yo 100% rye whiskies in one week. Both distilleries were established 2014. Kyrö was released first ever finnish rye whisky in august and this was their second batch. Even though these batches were really small, 360 and 580 bottles I managed to get […]