Skotlanti 2018 matkaraportti osa 1/3

Island hopping

Tätä reissua oli alettu suunnittelemaan jo melkein vuosi aiemmin ja kertaalleen sitä jouduttiin lykkäämäänkin. Mutta kuten yleensä hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Alkuperäinen oma ajatus oli tehdä jonkinlainen island hopping, jotta saa käytyä ne muutamat erillään omilla saarilla olevat tislaamot, joissa ei aiemmin ollut tullut käytyä. Kun mukaan tuli pari Skotlannin ensikertalaista päivittyi matkakohteet kattamaan […]

Viinitynnyreissä viimeistellyt viskit maistelussa

Pikkulinnun tasting

Viskintekijöiden oma taitolajinsa on viime vuosina ollut uusien makujen luominen viimeistelemällä viski jossain toisessa tai jopa useammassakin erilaisessa tynnyrissä. Uusille käsityöläistislaamoille toisaalta on jo normaalia lähteä alusta lähtien hakemaan erilaisia makuja omiin viskeihin erilaisilla tynnyreillä. Isommat ja perinteisemmät tislaamot ovat myös lähteneet tähän viimeisinä vuosina aktiivisesti mukaan. Useimmiten viski viettää enimmän aikansa joko vanhassa Bourbon […]

Visiting Ägräs distillery

New Finnish whisky coming in 2020

In the beautiful village of Fiskars, lives Ägräs, the mythical god of agriculture, or at least it’s home of Ägräs distillery. Fiskars is surrounded with lot of beautiful Finnish nature that provides herbs to the distillery. The village itself can be called an artisan village. It’s full of small shops selling handcrafted merchandise. So it’s […]

VYS ja huomisen klassikot, osa 27: Mikä ihmeen Craigellachie?

Craigellachie tasting

Osallistuin pari viikkoa takaperin Viskin Ystävien Seuran järjestämään Craigellachie tastingiin. Osuvasti nimetty tasting. Vielä vuosi sitten itsellenikin Craigellachie oli hyvin tuntematon tislaamo. Craigellachie paikkana oli tuttu ja upean sillan alla oli dramit käyty joskus nauttimassa. Tislaamohan toki niitti mainetta World’s Whiskies Awardsin valittua 31-vuotiaan 2017 vuoden parhaaksi single malt viskiksi. Ennen vuotta 2014 ja omistajanvaihdosta, […]

Ruotsalaisten viskien tasting

Miten menee länsinaapurissa?

Emme ole pohjoismaissa ainoita viskibuumin ja tislaamosateen keskellä eläviä. Etenkin Tanskassa on todella kova meno ja ei Ruotsikaan paljoa jälkeen jää. Riippuen laskutavasta voit päästä maistamaan ainakin 10 eri ruotsalaisen tislaamon viskiä. Osa on jo kuopattu ja uusia puskee markkinoille jatkuvalla syötöllä. Mackmyran tietänevät kaikki viskin ystävät ja he olivatkin jo 1999 perustamassa omaa tislaamoaan. […]

Ennen viski oli parempaa

Vai oliko?

Niin monesti olen kuullut väitteen, että ennen tehtiin parempaa viskiä; totta vai tarua? Suorilta käsin toki useimmat meistä osaa sanoa ettei sitä voi pitää ihan pyhänä totuutena. Hyvä tapa pureutua aiheeseen paremmin on vetää Mythbusters kalsarit jalkaan ja maistella rinnakkain saman tislaamon saman ikäisiä tuotteita. Tosin moni on muuttunut ihan tietoisestikin matkan varrella. Muutaman onnistuneen […]

Paluu perusasioiden äärelle

Tasting

Odotin kovasti viime viikonloppua ja tastingia, jonka olin luvannut pitää hyvän ystäväni polttareissa. Koen useimmiten antoisimmaksi pitää tasting ihmisille joilla ei ole vielä luotua suhdetta viskiin, tai ihastuminen on hakusessa muiden juomien viidakossa. 13 hengen porukkaamme mahtui hyvä skaala suomalaista juomakulttuuria, johon pääsin ehkä hieman omalla innostuneisuudellani vaikuttamaan. Usein minulta myös kysellään ihan perusteista lähtevää […]

Esittelyssä: Mikko Ilves ja Craft & Cask

Kuka olet ja miten päätynyt nykyisiin tehtäviin? Mikko Ilves, 33-vuotias Craft & Cask Oy:n Brand Ambassador of Spirits. Päädyin alalle klassisesti sattuman kautta, kuten moni muukin kollegani. Minustahan piti tulla arkkitehti, mutta kuinka kävikään. 20-vuotiaana en ollut niin sanotusti ’löytänyt vielä omaa alaani’. Pelasin usein biljardia paikallisessa lounge-baarissa Lappeenrannassa. Eräänä päivänä ravintolapäällikkö pyysi minua katsomaan […]

Helsinki Beer Festival 2018

20 vuotta

Edellisestä vierailustani Helsinki Beer Festivaleille ehti mennä useampi vuosi. Tapahtuma juhli tänä vuonna 20 vuotista taivaltaan. Ihan ensimmäisissä en ollut mukana, mutta muistelen että 2000 tai 2001 olin jo ekaa kertaa nauttimassa tapahtuman huuruisesta ilmapiiristä. Edellisestä kerrasta oli jäänyt mieleen viskien vähyys, mutta ajattelin mennä nyt katsastamaan tuoreen tilanteen. Ja toki ikisuosikkini real alet houkuttelivat […]